En voi kieltää, etteikö se käy mielessäni, ajattelin sitä tänäänkin kun edessä on viikonloppu ja töissä olisin ansainnut jo pari kolme drinkkiä Bacardia...olisin ansainnut ne jo eilen mutta tein tiesin ettei ole paluuta enkä voi uhmata reaktiota. Enkä voi uhmata sisäistä lupaustani...Kuinka monena aamuna pesin hampaitani liioittelematta 8 minuutin ajan, pelkäen että tuoksun tai suorastaan haisen vanhalle viinalle. Silloin vihasin itseäni, miksi siihen tilaan olinkaan itseni laittanut, halveksuen itseäni, halveksuen niin kauan kunnes oli iltapäivä ja alotin jälleen kerran saman ketjun...olin drinkkini ansainnut...

Lupasin Antabuksen kirjoittaneelle lääkärilleni että haluan olla juomatta puoli vuotta, yhteensä 180 päivää. Reseptini kattaa 200 tablettia..haluan pitää kaapissani ja piirongin päällä muutaman lahjapullon, hyvää viiniä,kenties Bacardia niin että voin niiden siinä antaa olla tuntematta kiusausta ottaa ensimmäistä lasillista. Haluan itse hallita juomistani, kun juominen hallitsee minua vielä...se hallitsee vielä, mutta ei enää kauan.

Kolmas asia minkä olen oivaltanut reilun viikon katkoni aikana on että ajatukseni ovat paljon kirkkaammat kuin aikoihin. Tunsin olevani kuin partaveitsi tänään suuressa miljoonaluokan neuvotteluissa jossa vastassa oli 6 päinen ammattilaijoukko, ihan varmasti joku heistä on alkoholisti. Tarkkailen nykyään ihmisten ihoa , silmiä, mietin on hänellä kenties samaa ongelmaa...luulen vaistoavani...en tiedä olenko väärässä vai oikeassa mutta tämä varmaan kuuluu sisään terapiaani. on samantekevää onko aavitukseni oikeassa vai väärässä, sillä ei ole mitään väliä, se on vain omaa tulkintaani, jota minun on näköjään vain tehtävä.

Huomenna on perjantai ja minun perjantaini kuluu illallisella, mutta tiedän meneväni sinne autolla. Tiedän senkin että jokin selitys pitää keksiä miksi en otakaan alkudrinkkiä tai miksi en juo ruoan kanssa täyteäläistä, veretseisauttavaa punaviiniä, miksi en ota edes jälkiruoaksi  Monnetia kahvin kanssa...minulla on hyvää aikaa huominen keksiä se syy...

 

Tämä on todellakin eheyttämistarina...ja ihan alussa. Niin alussa, että olen ollut juomattta vain  tasan viikon...seitsemän päivää. Seitsemän päivää sitten sain antabuskuurini. Mutta en voi sanoa, että en olisi pisarakaan ottanut seitsemän päivän aikana, koska jääräpäisyydessäni minun oli lääkärini varoituksesta huolimatta kokeiltava, miltä antabusreaktio tuntuu...löysin Bacardipullon jossa oli noin 3 sentin pohjat pullossa...kaadoin Bacardit sunnuntaina colalasiini niin että tunsin vaalean rommin tuoksun ja niin vähän kolaa että tuntisin sen ihanan täyteläisen maun, hieman kitkerän mutta niin ihanan, joka rommista tulee...ja otin kulauksen ja toisen...jo muutaman minuutin kuluttua tunsin kuinka kuumuus nousee otsalleni ja poskilleni...dekolteeni alueelle niin, että ihoni on kuin tulessa. Katson peiliin ja todella säikähdän, kasvoni ovat kuin auringossa palaneet, niinkuin vuosikausia ulkona ahavoituneet kasvot...minun kauniit kasvoni olivat kuin turmeltuneet...Hyvä, on uskottava niinkuin lääkäri sanoi, ettei kannata kokeilla miltä antabusreaktio tuntuu ja minusta tuntuu että selvisin tästäkin opetuksesta vähällä...

Jos joku olisi minulle sanonut 10 vuotta, että joudun antabuskuurille, olisin nauranut...minulle joka vihaa alkoholia ja alkoholiin viettäytyneitä ihmisiä...jopa äitiäni joka hienostuneesti viiniään viikonloppuna hienostorouvien kanssa siemaili, vihasin miestäni joka jokaisena perjantaina ja launtaina saunaoluensa nautti ja aikansa minun haukkumisia kuunneltuaan siirtyi Koskenkorvaan, jotta sai olla omassa maailmassaan...kun sekin minua ärsytti, mies lähti juomaan ja juhlimaan sellaiseen seuraan jossa viina virtasi ja ilo oli ylimmillään...minä en ollut se seura. Minä olin se viinaavihaava tiukkapipo..enkä ymmärtänyt lainkaan...

Kun erosin 10 vuotta sitten miehestä joka joi jokaisena viikonloppuna muutin naapuripaikkakunnalle, isompaa kaupunkiin ja tapasin oikean herrasmiehen. Sellaisen joka ei Koskenkorvaa nauttinut vaan tiesi kaiken hienoista viineistä ja konjakeista. Hän oli kansainvälinen huippujuristi jonka , minut hurmasi älykkyydellään ja käytöksellään..hän hurmasi myös lapseni jotka erossa itselleni otin. Ihmettelin tosin miksi viiniä piti maistaa jokaisena iltana, hienosti viinilaseista, ja jokaisen viinin kohdalla teimme analyysiä ja vertailuja...Minulla lasi jäi aina yhteen lasiin koska en ymmärtänyt lainkaan , että viinin mausta voisi pitää tai että se ylipäätänsä olisi edes hyvänmakuista. Tästä alkoi minun tarinani kohti riippuvuutta, kohti alkoholismin salaiseen kavalaan maailmaan...se alkoi juuri tuolloin, kun aamulla heitin lavuaariin lasini pohjasta muutamat sentit pois...

Kun Mies teki työmatkojaan, huomasin illalla lapseni nukkumaan saatuani, kaatavan lasin tuota punaista juomaa itselleni...olin saanut makuni ja kieleni tottumaan sen hienostuneeseen paahtuneeseen makuun ja kuinka ihanasti se hiveli nieluani  ja sain niskani ja hartijani vapautuneeksi jännityksestä...olin melkein ylpeä itsestäni kun kiutouduin ylelliseen villashaalini sisään silkkipyjamassani ja siemailin viiniä, olinhan päässyt eroon viinavihastani...

Tuosta on lyhyt matka siihen kun viikonloppuisin joimme konjakkeja ja vodkaa eri juomilla ja kuinka ihanaa oli saada nousu päälle kun mikään huolet eivät tuntuneet missään...pian viikonloppuihin kuuluivat aina kirkkaat ja väkevät ilman että siitä sen enempää tunnontuskia koimme...eihän meillä ongelmia ollut ja minä tiesin että pystyn lopettamaan milloin vain...tai näin minä kuvittelin...

Kerran huomasin arki-iltana kellon olevan melko myöhä ja punaviiniä ei kellaristamme enää löytynyt, joten kiireen vilkkaan sitä Alkoon hakemaan. Muistan kun siinä havahduin ensimmäisen kerran, että näinkö tämä oli tärkeää, mutta saatuani ensimmäisen kulauksen tuota juomaa, unohdin jo koko asian...

Vuoden päästä pääsin konsernimme johtopaikalle, noin 100 ammattilaisen esimieheksi ja siitä puoli vuotta erosin juristimiehestä sulassa sovussa vedoten kuinka kasvoimme erillemme....

Lapset kasvoivat ja työmäärä kasvoi. Jo iltapäivällä odotin iltaa, jollin sain palkita itseni viinillä joka mukavasti päätti päivääni rentoutumiseen ja hyvää tilaan. Joskus ajattelin, että kestän hyvin alkoholia kun vasta pullollinen tuo kivan nousun...toisinaan join koko pullon toisinaan pullo kesti kaksi päivää...

Muistan senkin kun ensimmäisen kerran ajattelin että minun on käytävä kaupungimme kaikissa eri alkoissa jotta henkilökunta ei minua tunnistaisi...kuinka naiivi olinkaan. Ajoin jopa lähikaupungitkin viinin tuskissani, hakemaan viinini muista kaupungeista. Muistan kun tapasin tulevan avomieheni, kuinka odotin niitä iltoja että hän olisi pois että pääsin taas pullolleni. Kun muutimme yhteen tiesin että minun on lopetettava viikolla juominen. Tein paljon iltaisin töitä joten pistin lasiini hieman kirkasta että sain rentoutuneen mieleni takaisin...siitä alkoi salaaminen....humalani ei edennyt humalaan asti vaan juuri siihen ihanaan tilaan jossa tunnen oloni kevyeksi...samalla kevyt olemukseni inhotti minua aamuisin ja vihasin itseäni. Tarkkailin jokaisena aamuna miltä näytän ja ostin yhä kalliimpia voiteita jotta ihoni pysyy hyvänä. Tätä kesti muutaman vuoden.

Muistan hyvin kun olimme ulkomaanmatkalla ja aamuisin teimme aina lenkin. Minä tein sen juoksien jotta olisin huoneessamme ennen miestäni, jotta sain rauhassa juoda vodkalasilliseni ja tuntea kuinka alkoholi virtaa sisääni ja nousee hiljallee päähäni...aina löysin jonkin raon tai tekosyyn milloin millekin että sain kulaukseni rauhassa nauttia....en usko että mieheni koskaan edes tajusi mitä oli tekeillään...vai tajusiko ja antoi minun luulla tyhmää ja ovelaa? En tiedä koska erosin hänestä 2 vuotta sitten. Yksin ollessani join iltaisin punaviiniäni ja bacardia...aamulla tein aina päätöksen että illalla en ota. Mutta aina huomasin olevani alkossa ostamassa juotavaa. Tätä oli nyt jatkunut jo vuosia ja kukaan ei koskaan kyseenalaistanut mitään.Kukaan ei tiennyt kuinka satapäiselle kuuntelijakunnalle puhui älykkäästi ammattilaiskielellä asiantuntija joka eilisillasta joi pullollisen punaviiniä ja toikkaroi vähän vessassa kun nousutkin olivat saaneet ihan uuden muodon nykyään.

Kukaan ei uskonut eikä kyseenalaistanut. Kenellekään en asiasta puhunut...

Kunnes tajusin että tarvitsen apua...totaalista apua kun en yksin tähän pysty..tiesin että vain lääkäri voi kirjoittaa anbusta ja ne määrätä ja ne voisivat tuoda avun.

Olen huomannut jo kaksi asiaa tämän viikon aikana...toissapäivänä tein itselleni glögiä ja sen maku ei tuntunutkaan missään,,ei herättänyt kaipuuta tai ikävää...toinen asia minkä oivalsin tänä aamuna oli kun ihoni tuntui energiselta ja kauniilta..poissa olivat pöhötykset tai aamuturvotukset...

Tiedän että olen matkallani ihan alussa mutta olen 44 vuotias ja elämääni on vielä ihania vuosia jäljellä. Tiedän senkin että antabus kestää elimistössäni pari viikkoa joten jokaisena päivänä kun sen otan tiedän että ainakin kaksi viikkoa on elämästäni alkoholi pois...

Minä todella toivon, että tästä tulee menestyvä eheytymistarina...